Valvoin viime yönä myöhään miettien kaikkia vanhoja suhteita. Osa oli hyviä ja osa huonoja, osa niistä kasvatti ja osassa tunsin olevani lapsi taas kerran. En osaa mainita yhtään suhdetta kokonaisena, mutta muistan palasia sieltä täältä.

Muistan kuinka yksikin teinirakkauteni petti minua parhaan kaverinsa kanssa ja kertoi siitä. Hän suuteli minua otsalle ja halasi kovaa. En osannut lopettaa itkemistä. Vaikka asia kaiken tämän takana oli suuri en muista siitä mitään. Muistan pelkän itkun, suudelman ja halauksen. Saatoin eilen yöllä jopa tuntea hänen huulensa otsallani. Onko tämä sitten; hyvä, huono vai kasvattava suhde ? Sitä en osaa sanoa, mutta en vihaa sitä ihmistä. 

Muistan kun tanssimme pitkin katuja ja kuuntelimme musiikkia. Ei ollut väliä mitä muut ajattelivat meistä. Minulla oli sinut ja sinulla minut. Näytimme tyhmältä yhdessä, mutta meillä oli hauskaa. Sait minut unohtamaan kaiken. Emme ikinä seurustelleet, kaikki oli liian vaikeaa. Meistä ei ikinä olisi voinut tulla mitään, vaikka molemmat sitä kovasti halusikin. Tai minä aikankin? Muistelen meitä usein, ehkä liiankin usein. Joistain ihmisistä elämässä ei vaan pääse yli. Vaikka kuinka tahtoisikin. Vaikka emme seurustelleet, muistelen sitä suhteena. Ehkä ystävyytenä? Mutta se "suhde" on varmasti ollut elämäni vaikein. Ehkä myös opettavin, mutta ehdottomasti hyvä. 

Nykyinen suhde. Siitä vasta muistoja riittää ja niitä tulee koko ajan lisää. Muistan aina kuinka kosit minua, kosit minua jatkamaan suhdetta taas kuukaudeksi eteenpäin. Muistan ensimmäiset riitamme. Roikuin jalassasi kiinni ja itkin "älä jätät minua". Tässä olemme edelleenkin, kohta 7 vuoden jälkeen. Meillä on kaksi ihanaa koiraa ja pieni rivitalo kaksio. Muistoja jaettavaksi jälkikasvulle. Tämä suhde on on ollut varmasti elämäni paras, huonoin, opettavaisin ja silti tunnen olevani lapsi silloin tällöin.